maanantai 7. huhtikuuta 2014

Uusi tutkimus otsonoidun oliiviöljyn vaikutuksista Candida-suvun hiivasieniin



Jatketaan otsonoiduista öljyistä tehdyillä tutkimuksilla. Hiljattain julkaistussa iranilaistutkimuksessa testattiin otsonoidun oliiviöljyn antimikrobisia vaikutuksia erilaisiin Candida-suvun hiivasieniin. Näitä sieniä voi löytyä mm. emättimestä, suolistosta kuin myös iholta, ja ne aiheuttavat kiusallisia oireita. Otsonoitu öljy tehosi kaikkiin tutkittuihin sieniin, joita olivat Candida albicans, Candida krusei ja Candida glabrata. Näistä C. krusei oli herkin, mutta muidenkin kasvu väheni, kun öljyn pitoisuus oli vähintään 233 mg/ml. Vaikka artikkelissa oli viitattu öljyjen analysointiin, siinä ei silti ollut tarkkoja tietoja käytetystä otsonoidusta oliiviöljystä. Artikkelissa kuitenkin mainittiin, että öljy oli geelimäistä, mikä viittaa vähintään keskivahvaan tuotteeseen. Koska näitä öljyjä voidaan käyttää sellaisenaankin iholle, ja hieman heikommin otsonoituina myös herkille limakalvoille, öljyt olisivat tämänkin tutkimuksen mukaan tehokkaita lääkkeitä erilaisiin sieni-infektioihin. Aiheesta on jo lukuisia kliinisiä tutkimuksia, joten siinä mielessä tutkimuksen johtopäätös ainoastaan varmentaa aiempia havaintoja. Tutkimuksessa testattiin myös Klotrimatsoli-sienilääkettä, joka vähensi sienikasvua jo paljon pienemmissä pitoisuuksissa. Klotrimatsolia ei kuitenkaan voi käyttää puhtaana aineena, joten tässä mielessä sitä ei voi pitää parempana. Lisäksi useiden sienilääkkeiden vaikutus perustuu ainoastaan niiden sienikasvua hidastaviin ominaisuuksiin. Otsonoidut öljyt tehostavat myös kudosten uusiutumista ja antioksidanttijärjestelmää, jolloin ne hoitavien ominaisuuksien lisäksi myös ennaltaehkäisevät ihon vanhenemista. Tätä tavalliset antimikrobiset lääkkeet eivät tee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti